sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Roskalava


Uus sisustus juttu tuli meille tänä syksynä naamakirjan roskalavan kautta. 
Enpä olis uskonu että akvaario harrastukseen höpsähän, vaikka olin kyllä lapsille luvannu että joskus meille akvaario tulee. Monni, neontetroja, kultapyrstösateenkaarikaloja, petokotiloita, omenakotiloita, sukarapuja, hylky, pinkkejä kasveja, timantteja.. 
Miten akvaariosta sais minun näkösen?


Porkkalan koulun vanha pottulaatikko pääsi akvaarion pöyäksi. Samanlainen meillä on ennestään jo vaaleaksi vahattuna kenkä- ja lelulaatikkonaki.


Roskalavalta on löytyny vähä muutaki..


"Toisen roska on toisen aarre" osottautu taas aivan tojeksi ku sain näin ihanan paperisen kapsäkin pelastaa lehtilaatiakoksi itelle kymmenien vuosien pölykerroksen alta.


Tästä tulee vielä aika mahtava sohva hiomalla ja maalaamalla 💕 roskalavalta tämäki.


Tämä ihana ovi on jo sen verran kosteutta saanu että sisälle ei voi tuua vaikka mieli tekis ja komia on. Mutta jo pelkkien lukkojen ja kahvan takia kannatti kotia raahata 👌 Kyllä näille käyttöä löytyy vaikka ulukosaunasta.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Pihasta puutarhaksi


Kesä on taas tullu ja sen huomaa etenki sisällä. Pihalla tekee mieli huusata niin paljo että sisällä tulee tehtyä vaan aivan välttämättömät hommat. 
Syksyllä istutin 30 eri perenna lajiketta. Kaikki ei selevinny talvesta mm. Piparminttu ja jotku kurjenpolvet ei oo noussu (enkä ees kaikkia muista mitä pitäs nousta) Väljä on vielä kukkapenkki mutta eiköhän se siittä. Kiviä sais vielä rutkasti kantaa lisää!

Kesäkukkia en ajatellu paljoa laittaakkaan tänä vuona.
Teranssille oon ostanu jo talvella alennuksesta aivan ihanat kukkalaatikot jotka ajattelin tällä viikolla kukittaa. Keijunmekkoa ja joitain muutaki kasvatin ite porraspieltä varten.




Potut ja porkkanat on maahan laitettu.
Kasvulaatikkoon laitoin salaattia ja herneitä. Ajattelin että vanha potkuri vois olla hyvä kasvutuki.




Chilit ja paprikat oottaa että pääsis kasvihuoneeseen mutta siihen on vasta pelkät kaaret! Amppeli kurkku ja tomatti on kyllä myös hankittava.




Ulkosaunaki on vielä vähä vaiheessa, Lauteet pitäis vielä vahata mustaksi ja ikkunaverhot virkata :o saa nähä kumpi jää toteutumata! Seinät ja katto on jo mustan värin saanukki


Kyllä saunan ympäristöki pitäs nätimmäksi laittaa. Laventeli pelto olis ihan hyvä idea mutta minun kasvatus taijot ei taija siihen riittää näillä leveys asteilla. Tuoksuvat kyllä tosi hyvälle tuommosina taimen rääpäleinäki!


Voit nyt myös seurata instagramissa @hilmantupa

lauantai 20. helmikuuta 2016

Kevät koukussa

Koukkuun oon jääny. Kevääseen, koska se antaa niin paljo uutta virtaa ja intoa kotitöihin ja kaikkeen tekemiseen. Koukkuun oon jääny myöski virkkaamiseen ja siitä ei pääse irti, mutta empä kyllä haluaiskaan. Mattoja oon virkannu jo aikasemmin mutta nyt käsi kestää virkata pienempääki piperrystä ja sitähän on sitte pitäny virkata. Ihastuin niin virkattuihin palloihin että piti kokeilla. Sehän meni hyvin :)






Siitä se lähti 

Keväisin ruukaa puskia semmonen tuunaamisen vimma että niistä riittäis vaikka kirjaksi asti. Kaiken pitäis vaihtaa väriä. 



Ennen 

Jälkeen

Keittiöremontti tuli tehtyä teipin avulla.

Ruusuja oli ja on ollu monesti mutta nuorin on niille allerginen.

mutta semmosiaki kukkia onneksi löytyy jotka ei valvota yöllä :)

ja kuivatut ruusut ei onneksi tuoksu
Ruoste on monesti se kukista kauneinein.